Harrastuksena metsästys

Metsästys on ollut ihmiskunnan historiassa tärkeä elinkeino. Maatalouden kehityksen
myötä se on kuitenkin menettänyt merkitystään. Nykyään metsästys ei toimi enää
elinkeinona vaikka sillä voisi ansaita jonkin verran rahaa. Varsinkin Suomessa siitä on tullut
enemmänkin yleinen harrastus. Metsästyksen avulla pidetään monia eläinkantoja kurissa etteivät ne aiheuttaisi haittoja ihmisille.

Jaksamista vuosien varrelta

Kuva: Mikko HiltunenMonille lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoille tulee yllätyksenä, miten paljon aikaa lukio-opiskelu vaatii. Varsinkin pitkän matematiikan vaatimaa työmäärää aliarvioidaan. Peruskouluun verrattuna lukio edellyttää opiskelijaltaan tarkempaa ajankäytön suunnittelua ja päättäväisyyttä. Kuuntele vinkkejä kouluvuodesta selviämiseen.

Propagandaa ennen ja nyt

Kuva: Johanna OvaskaSana propaganda on varmasti monille tuttu, mutta sanan perimmäinen merkitys voi olla hukassa. Propagandalla pyritään muokkaamaan kohteen mielipidettä.

Propaganda voi olla valehtelua tai totta, mutta perimmäinen tarkoitus on kääntää kohteen mielipide jonkin asian suhteen. Propagandan tieto on usein yksipuolista ja esittää asiasta vain esittäjälleen edullisen puolen.

Välivuosi Uudessa-Seelannissa

Yhä useammat ylioppilaat eivät pääse kolmen vuoden ahkeroinnin jälkeen suoraan haluamaansa jatko-opiskelupaikkaan. Myös matkayhteyksien helpotuttua moni haluaa nähdä maailmaa tai pitää välivuoden. Mikä ihmisiä kiehtoo muissa maissa?

Lentopallon matkassa - Tuomas Sammelvuo

Tuomas Sammelvuo on pelannut lentopalloa 16 vuotta ja on saavuttanut monia hienoja saavutuksia, joista voisi mainita Suomen Cupin voitot vuosina 1994 ja 1995 sekä European Champions League -kullan vuonna 2005. Kauden 2009-2010 hän pelaa Puolassa. Sammelvuo toimii Suomen lentopallomaajoukkueen kapteenina.

Miten Sammelvuo päätyi lentopallon pariin? Mitä hän on saanut lentopallolta? Onko Sammelvuolla suunnitelmia aktiiviuran päätyttyä? Kuuntele haastattelu.

Ommoo vaekutusvaltoo

Saadaanko äiti kiinnostumaan vaikuttamisesta, ja pääseekö sormiennapsuttelija jatkoon kisassa?

Tule mukaan seuraamaan Mikkosten perheen elämää, josta ei hauskoja tilanteita ja meininkiä puutu! Menossa ovat sekä kunnallisvaalit että Suomen kyky – tv-kisa, mutta kumpi näistä onkaan se tärkeämpi?

Julkaise syötteitä