Balleriinan syrjähyppy

alku_img_0092_salminen_salla.jpg

img_0614_salminen_salla.jpgShamaani – hyvä vai paha? Tätä pohtii yksitoistavuotias oululaistyttö Elisa Alatalo ryhmänsä Šamanismi-esityksen innoittamana. Oulun Setlementin balettikoulu Setriinassa balettia harrastava Elisa on saanut Lapin noidista positiivisen kuvan. ”Uskon heidän olevan sisimmältään hyviä”, hän mietiskelee. ”Ihmiset kuvittelevat, että heitä seuraa paha karma.”

Elisa pääsee pääshamaanina paukuttamaan noitarumpua tarinassa, jossa noidat karkottavat tanssillaan pahat ihmiset ja sitten pitävät juhlat sen kunniaksi. Balettia harrastavalle Elisalle nykytanssi oli uusi kokemus: ”Halusimme tehdä jotain uutta ja erilaista, jotain aivan muuta kuin muut.” Nykytanssi on vapauttavaa ja hauskaa, mutta baletti on silti edelleen lähimpänä ammattilaistanssijaksi aikovan tytön sydäntä.

Torin aurinkoisella puolella

img_0081_salminen_salla.jpgBalettia Elisa harrastaa kolmatta vuotta. Hän haaveili tanssin aloittamisesta jo pikkutytöstä asti, ja Rovaniemeltä muuton jälkeen äiti löysi hänelle sanomalehdestä balettikoulun. Oulussa baletinharrastajilla onkin valinnanvaraa: kaupungissa toimii jopa kolme balettikoulua.

Kuopiokin on Elisan mieleen järvineen ja patsaineen. Kaupunkimme näyttää lauantaina parhaat puolensa lämpimässä auringonpaisteessa ja saa myös Elisan ihastumaan itseensä. ”Tori on aivan ihana”, hän intoilee.

Teksti: Maria Kuula, Salla Salminen
Kuvat: Salla Salminen

loppu_img_0097_salminen_salla.jpg

25.5.2008