Flirtit Kirjavat
|
Lappeenrantalaisen Kirjavat-kansantanssiryhmän esitys oli iloinen yllätys. Kirjavat esitti Eevi Miettisen koreografian Nostatus, joka on nuorekas ja kuriton. Tanssijat kirmailevat lavalla, hymyilevät ja nauttivat tekemisestään. Mielenkiintoinen kontrasti syntyy esiintyjien vanhanaikaisista perinne-asuista ja tanssiin ujutetusta nuorekkaasta lemmiskelystä. Kirjavat-ryhmäläiset ovat tanssineet yhdessä vuodesta 1995 - eli jo 13 vuotta. Kaksi ryhmän tanssijaa, 18-vuotias Jussi Ruotsalainen ja 20-vuotias Marja Puranen, kertoo esityksen kuvaavan seksuaalista kanssakäymistä ja siihen liittyvää intoa. Flirttiä tanssista ainakin löytyy! Ryhmä saapui Movesiin lauantaiaamuna - paitsi Marja, joka tuli jo edellisenä iltana. Marja paljastaa asuneensa nuorempana Kuopiossa, kun taas Jussi ei ole koskaan käynytkään täällä. Marja ehti jo eilen pyörähtää pikaisella kaupunkivisiitillä. Lauantai-iltapäivällä Marja ja Jussi aikovat mennä seuraamaan muiden tanssijoiden esityksiä. Nyt Kirjavat suuntaa torille nauttimaan aurinkoisesta kaupungista ja syömään jäätelöä. Teksti: Oona Heija Kuvat: Riikka Parviainen |
|




