Sunnuntaina ne ovat taas täällä, nimittäin vaalit. Nuorena, juuri äänestysoikeuden saaneena mietin, missä kunnallisvaalit oikein näkyvät. Hassuja kuvia, mielipidekirjoituksia, hernerokkamainoksia ja iskulauseita paikallisissa lehdissä, siinäkö tämä nyt sitten on?

Viime vaalien alla on ollut paljon puhetta siitä, kuinka erityisesti nuorten äänestysaktiivisuus on laskenut. On pohdittu, miksi politiikka ei kiinnosta nuoria ja kuinka heitä saataisiin vaaliuurnille. Tuohon ikäpolveen kuuluvana olen sitä mieltä, että yksi syy ovat ehdokkaat, heidän ikänsä ja asiat, joita he ajavat. Tämän vuoden kunnallisvaaleissa Kuopiossa on ilahduttavan paljon nuoria ehdokkaita. Mutta vain tieto siitä, että heitä on, ei riitä. Tarvitaan suuri työ, jotta tulevaisuuden vaalien äänestysprosentit eivät laske kuin lehmänhäntä.

Nuoret ovat tulevaisuuden voima ja erittäin arvokas tuki. Ongelma kuitenkin on, kuinka heidät tavoittaa. Aktiivisuus on yksi taikasana. Todellinen menestys kaipaa panostusta niin paikallisten lehtien keskustelu- ja mielipidepalstoilla kuin turuilla ja toreilla. Pelkkä tori pullakahveineen riittää yksinäisille mummoille - samaa ei voi sanoa yksinäisestä nuoresta. Siksi ehdokkaiden olisikin löydettävä uusia reittejä nuorten luo.

Lukiot, ammattikoulut ja muut nuorten täyttämät oppilaitokset ovat täynnä valittavia nuoria, joista jokaisella on toive paremmasta. Keskustellessani ikäisteni kanssa olemme pohtineet milloin koulujen budjettileikkauksia, milloin kalliita linja-autoja. Ehdokkaatkin ovat kritisoineet näitä, mutta miksi ehdokkaat eivät tee jo nyt ratkaisuehdotuksia? Vaikuttaa siltä, että kaikki nuoret ehdokkaat ovat ottaneet turvallisen linjan: samat teemat toistuvat mainoksessa kuin mainoksessa. Ongelmille halutaan ratkaisuja, mutta mitä ne käytännössä olisivat? Miksi kukaan ei nosta räikeästi ongelmakissoja pöydille, kritisoi oikein kunnolla valtuuston tähänastisia kompurointeja ja kerro, kuinka he olisivat siinä työssä niin paljon parempia. Valtuustoon ei mennä kuluttamaan takapuolen lihaksia, vaan tekemään raakaa työtä! Erottukaa ehdokkaat!

Entisaikaan nuoret olivat niitä, jotka nousivat barrikadeille ja ajoivat oikeuksiaan. Nykynuoriso toki osoittaa mieltään, mutta vaikuttaminen on enimmäkseen joukkomielenilmaukseen osallistumista. Kuinka nuoret saataisiin innostumaan rauhanomaisemmista, tehokkaammista vaikuttamisen malleista, kuten politiikasta? Järjestöt, kuten Amnesty International, Greenpeace sekä YAD ovat saaneet jatkuvasti uusia, nuoria jäseniä. Niiden kautta nuorien äänet kuuluvat. Voisi jopa sanoa, että johonkin tällaiseen järjestöön osallistuminen on muodissa. Mutta kuinka politiikka olisi in?

Minä, kuten varmasti monet muut ensimmäistä kertaa äänestävät, etsiskelen vieläkin mahdollista ehdokasta, jota äänestää. Kuitenkin nykyisen, aika laimean aktiivisuuden aikana on hankalaa valita mieleistä ehdokasta, kun kukaan ei kiivaasti asetu jonkin asian taakse, vedä viivaa, että olen tämän asian puolesta. Missä ovat vaalilupaukset? Toki presidentinvaalit ja eduskuntavaalit ovat suurempia, vaikuttavampia ja valtakunnallisempia. Ne vaativat enemmän panostusta itsensä mainostamisessa. Kuitenkin kunnan- ja kaupunginvaltuustot tekevät niitä kaikista käytännönläheisimpiä päätöksiä, niitä päätöksiä, jotka koskevat paikallista liikennettä, asumistamme, koulutustamme ja terveydenhoitoamme omassa kunnassa - niitä päätöksiä, jotka vaikuttavat elämäämme.

On vaikeaa äänestää, jos ei tunne ehdokkaita. Politiikka on pelottavasti siirtynyt Internetin maailmaan. Facebook on uusi vaalikone. Lehdissä vertaillaan ehdokkaiden Facebook- ystävien määrää. Oletetaan, että kaikki on siellä. Mutta jos siellä ei ole, jääkö vaille vaalihuumaa? Kuinka edes voi äänestää, jos ei ole mahdollisuutta lukea ehdokkaan viimeisiä ajatuksia näyttöpäätteeltä?

Teksti: Kira Hirvonen

26.10.2008