Matka maailman navan markkinoille
Moves Plazalla aamupäivällä tanssineet kuopiolaiset Natalia Kekkonen (15) ja Ulrika Nyfors (14) nauttivat Free Stagella esiintymisestä. Aurinkoinen ja lämmin ilma oli houkutellut torille hyväntuulisen yleisön seuraamaan tanssiesityksiä. Natalia ja Ulrika ovat Kuopion Tanssistudion oppilaita ja he esittivät ryhmänsä kanssa venäläistä kansantanssia. ”Matka markkinoille” kertoo nimensä mukaisesti tarinan tyttöjen matkasta markkinoille. Mukanaan heillä on korit täynnä kukkia ja hedelmiä sekä yllään punaiset mekot.
Kun Ulrikalta kysyy, mitä tanssi merkitsee, hän vastaa hymyillen:”Kaikkea.” Tyttöjen mukaan parasta tanssissa on itsensä ilmaisu. Mielentila vaikuttaa liikkeisiin. Samalla saa tehokasta liikuntaa, sillä kehon hallinta on tanssissa tärkeää. Jokainen liikahdus näkyy kokonaisuudessa.
- Myös musiikki on tanssissa tärkeää, Natalia muistuttaa.
Tytöt eivät suunnittele ammattia tanssin maailmasta, vaikka he pitävät tanssimisesta harrastuksena kovasti. Molemmat kuitenkin toivovat, että tanssi säilyy osana heidän elämäänsä vielä pitkän aikaa. Tänään lauantaina Natalia ja Ulrika aikovat kierrellä ja katsella esityksiä. Erityisesti jazz- ja show-tanssit kiinnostavat.
- Ja etnisiä yritetään päästä katsomaan. Balettia ei varmaankaan ehditä, tytöt harmittelevat.
Teksti: Oona Heija
Kuvat: Riikka Parviainen
