Toiset kaatuu, toiset kaapataan
“Hirveän onnellinen”, huoahtaa ylivieskalainen Jemina Kopakkala kuvaillessaan esityksen jälkeistä fiilistä. Adrenaliini on purkautunut, ja olo helpottunut, kun enää ei tarvitse jännittää. 16-vuotias Jemina ei kyllä pahemmin jännitä harrastettuaan nykytanssia jo kymmenisen vuotta.
Tanssi on Jeminalle rakas harrastus, loistava ilmaisumuoto, jonka myötä voi unohtaa inhottavat asiat. “Lisäksi se vaan on niin kivaa”, hän hymyilee. Hän kuului Tanssiopisto Uusikuun ryhmään, jonka esitys oli nimeltään Välittäminen. Esitys kuvaa nimensä mukaisesti ihmisten välistä huolenpitoa. “Kun joku kaatuu, on toinen ottamassa vastaan”, tanssija selittää.
Shoppeja ja workshoppeja
Esitykseen kuuluivat harkitut kaatumiset, mutta entä jos joku kompuroi vahingossa? “Ei sen takia tarvitse ruveta itkemään”, Jemina kannustaa. Mokia sattuu aina, ja niitä lääkitään huumorilla. Kilpailussakaan sattuvat virheet eivät maailmaa kaada.
Kuopiossa Jemina aikoo pitää hauskaa. Viikonlopun suunnitelmissa on shoppailukierros ja capoeira- ja sirkusakrobatia-workshopit. Ehkäpä uusia tuttavuuksiakin syntyy, sillä Movesin kaltaisissa tapahtumissa on aina helpompi lähestyä ihmisiä.
Teksti: Maria Kuula, Salla Salminen
Kuvat: Salla Salminen
24.5.2008

Munkin nimi
Munkin nimi on Jemina Kopakkala! ;o :D