Matka maailman navan markkinoille
Moves Plazalla aamupäivällä tanssineet kuopiolaiset Natalia Kekkonen (15) ja Ulrika Nyfors (14) nauttivat Free Stagella esiintymisestä. Aurinkoinen ja lämmin ilma oli houkutellut torille hyväntuulisen yleisön seuraamaan tanssiesityksiä. Natalia ja Ulrika ovat Kuopion Tanssistudion oppilaita ja he esittivät ryhmänsä kanssa venäläistä kansantanssia. ”Matka markkinoille” kertoo nimensä mukaisesti tarinan tyttöjen matkasta markkinoille. Mukanaan heillä on korit täynnä kukkia ja hedelmiä sekä yllään punaiset mekot.
Baletin pyörteissä
Lauantaina, Moves-tapahtuman toisena päivänä, Kuopion nuorisokeskus 44 täyttyi suloisten balettitanssijoiden tyllihameiden kahinasta ja tossujen kopseesta. Eri-ikäiset tanssijat odottivat aulassa innoissaan venytellen ja pyörähdellen. Vaikka muihin tanssilajeihin verrattuna balettiesityksiä oli vähän, tanssijat ottivat tilan täysin haltuunsa.
Flirtit Kirjavat

Lappeenrantalaisen Kirjavat-kansantanssiryhmän esitys oli iloinen yllätys. Kirjavat esitti Eevi Miettisen koreografian Nostatus, joka on nuorekas ja kuriton. Tanssijat kirmailevat lavalla, hymyilevät ja nauttivat tekemisestään. Mielenkiintoinen kontrasti syntyy esiintyjien vanhanaikaisista perinne-asuista ja tanssiin ujutetusta nuorekkaasta lemmiskelystä.
Noituutta ja matkailua Afrikasta Kiinaan
Lauantaina Musiikkikeskuksella olivat esiintymisvuorossa jazz- ja showtanssin ryhmät. Aamupäivällä esiintyivät vuosina 1993-98 syntyneiden ryhmät. Lauantaipäivän aloitti espoolaisen DCA kids –ryhmän esitys Girls&Boys. Ryhmän jäsenet olivat ilmeisen uteliaita kysellessään parrakkaan stage managerin mahdollisesta sukulaissuhteesta Joulupukin kanssa. Nimestä huolimatta ryhmä oli selvästi tyttövoittoinen. DCA kidsin jälkeen lavalle kapusi Oulun taidekoulun Annukka Niemelä espanjalaishenkisellä soolotanssillaan Querer.
Toiset kaatuu, toiset kaapataan
“Hirveän onnellinen”, huoahtaa ylivieskalainen Jemina Kopakkala kuvaillessaan esityksen jälkeistä fiilistä. Adrenaliini on purkautunut, ja olo helpottunut, kun enää ei tarvitse jännittää.
16-vuotias Jemina ei kyllä pahemmin jännitä harrastettuaan nykytanssia jo kymmenisen vuotta.
Tanssi on Jeminalle rakas harrastus, loistava ilmaisumuoto, jonka myötä voi unohtaa inhottavat asiat. “Lisäksi se vaan on niin kivaa”, hän hymyilee.
Kuopiossa Jemina aikoo pitää hauskaa. Viikonlopun suunnitelmissa on shoppailukierros ja capoeira- ja sirkusakrobatia-workshopit. Ehkäpä uusia tuttavuuksiakin syntyy, sillä Movesin kaltaisissa tapahtumissa on aina helpompi lähestyä ihmisiä.
Punaisia neniä ja parhaita kavereita
Valkoasuiset pikkuklovnit kaatuvat jonossa kuin dominopalikat pellennenien sinkoillessa ilmojen halki. Nenän tuoma suoja, naamio, on hävinnyt. Sen suojista pellet ovat uskaltaneet tehdä erilaisia ilmeitä. Nyt he makaavat rikkinäisinä lattialla. Yleisö räjähtää aplodeihin.
Pelleasuinen nykytanssiryhmä edusti Lahden tanssiopistoa CLOWNS-esityksellä lauantaiaamupäivällä teatterilla.
Vielä kerran - Christian Holmström
Moves -tanssitapahtuma potkaistiin käyntiin näyttävällä avajaisjuhlalla. Paikalla oli myös Nuori Kulttuuri –toimikunnasta hiljattain eläkkeelle jäänyt Christian Holmström, joka halusi ehdottomasti osallistua tapahtumaan vielä viimeistä kertaa. Ensi kerta oli kymmenen vuotta sitten Kuopiossa, ja hän on ollut mukana siitä lähtien.
Holmström kehuu Moves-tapahtuman tunnelman olevan mahtava niin kuin aina. Kymmenen vuoden ura on osoittanut, että nykynuoret ovat itsevarmempia kuin ennen ja tietävät mitä haluavat. Hän kuitenkin korostaa Movesin olevan katselmus, ei kilpailu.
DCA Kids: Tunnelma katossa!
Väsymyksestä ei näy merkkiäkään, kun espoolaisen DCA Kids –tanssiryhmän nuoret hyörivät pukukopin läheisyydessä. He ovat juuri tanssineet Nuorisokeskus 44:lla esityksenään Africa Vibes. Tanssijoiden säihkyvät silmät kertovat onnistuneesta esityksestä.
-Tosi hyvin meni! Täytti kyllä kaikki odotukset, kertoo 12-vuotias Nelli Matula, kun 11-vuotias Peppi Väänänen ja sunnuntaina 12 vuotta täyttävä Antti Vehmanen nyökyttelevät vieressä.
Kirjaa kansiin katsominen
Uutuudenkarhea, punakantinen. Aiheeltaan vieras, outo, pelottavakin. Tällaiseen hankalasti tartuttavaan kirjaan eivät alta parikymppiset tytöt yleensä loisi katsettakaan - me kuitenkin lainaamme sen.
Kyse on Elävästä Kirjasta, joita Moves-tapahtumassa on lainattavissa koko viikonlopun ajan. Elävät kirjat ovat vähemmistöryhmän edustajia: tänä viikonloppuna on lainattavissa esimerkiksi romani, maajussi ja sivari. Me nappaamme käsiimme sairauden vammauttaman Topin.
Satuja ja James Bondia
Perjantai-iltana Musiikkikeskuksen lavalle nousivat nuoret 1993–1998 syntyneet jazz- ja show-tanssiesiintyjät. Vaikka esiintyjien iät vaihtelivat 10 ja 15 välillä, moni on ehtinyt harrastaa tanssia jopa 7-8 vuotta.
Nuoresta iästään huolimatta tanssijat esiintyivät luontevasti ja varmasti. Tunnelma lämpiössä ennen ja jälkeen esitysten oli hektinen, hermostunut ja jännittävä. Ryhmät kertasivat esityksiään ja psyykkasivat itseään tunnelmaan.
