Tiistai-iltana käytiin raivokasta rap-battlea, mikä sai yleisönkin hereille. Pääsimme kuulemaan hyvin voimakasta sanoitusta ja aihetta löytyi ääripäästä toiseen.

Rap luo monille adrenaliinin tunteen ja siksi se on niin erityistä. Haastattelussa olivat 2 nuorta poikaa Aleksi ja Toivo, jotka olivat illan ensimmäiset esiintyjät. Toimittaja jopa haastoi pojat räppäämään free stylena.

kuunteleKesto 3’47”

Toimittajana Elli Hiltunen

SAKUstarsin tuoreimmat kuulumiset

SAKUstars-toimitus kiittää!

Innostusta, jännitystä, onnistumisen iloa ja paljon muuta on koettu opiskelijoista koostuvan toimituksen arjessa SAKUstars-tapahtuman aikana.

Tapahtumavastaava on väsynyt, mutta onnellinen

SakuStars 2017 oli onnistunut tapahtuma kokonaisuus, mutta mitkä ovat tapahtumavastaava Sirpa Hakala-Kosusen aatteet kolme päivää kestäneestä suurtapahtumasta?

Kisojen ruoassa näkyi savolaisuus sekä ilmastoystävällisyys

Savon ammatti- ja aikuisopiston lounasravintola Mesikassa on käynyt kova tohina kisojen ajan. Ruokittavana on päivittäin omien opiskelijoiden lisäksi noin 700 ylimääräistä suuta.

Kisahuoltajan haastattelu

600 nuorta kilpailijaa, mutta kuka pitää heistä huolen? Yksi näistä huoltajista on Lahden Koulutuskeskus Salpauksen kisahuoltaja Riitta Stenstrom.

DJ-kisassa kuultiin hyvää miksaamista

Keskiviikkoillan nuorten illanvietto lähti keskiviikkona vauhdikkaasti käyntiin DJ-kisalla. Toimittajamme tapasi opiskelijatuomarina kisassa toimineen, DJ-nimellä Pirat esiintyvän Teemu Pietiläisen sekä Omniasta kilpailuihin saapuneen Thomas Kotoulin eli Rustheadin.

JÄTÄ VASTAUS